tiistai, 13. syyskuu 2022

Ei jaksa säätää

Nyt on ollut todella tylsää aikaa, kun hinnat on nousseet niin sähkön, kuin oikeastaan kaiken muunkin osalta. Olen alkanut miettiä, mitä voi tehdä halvalla ja sehän tarkoittaa sitä, että monesta touhusta pitää karsia ja niitä uusia hommia sitten keksiä.

Esimerkiksi olen miettinyt salijäsenyyden katkaisemista. Se sitten korvattaisiin esimerkiksi lenkkeilyllä ja kuntoilulla kotona. Tiedä sitten tuon kotiurheilun tehokkuudesta, koska silloin on vastuussa itse tavallaan kaikesta. Salilla treenatessa on se ryhmäpaine, joka saa ihmisen ihan eri tavalla liikkumaan ja yrittämään. Yksin kuntoillessa saattaa vain jättää leikin kesken.

Ruokakaupoissa tulee myös seurattua kaupan omia brändejä ja muita halpistuotteita aiempaa tarkemmalla silmällä. En vain heitä kärryyn tavaraa, kuten ennen. On niin monta asiaa, joita kaupasta pitää hankkia, että siinä vain rahaa palaa helposti.

Olen myös siirtänyt joitain pitämiäni asioita nettiin, kuten vähentänyt tarjousten perässä juoksua ja bongailemaan netin ilmaisia tuotteita ja tarjouksia. Nytkin laitoin äänikirjan ilmaiset kokeilujaksot pyörimään ja kuuntelin ihan ilmaiseksi muutaman viikon. Piti vain muistaa keskeyttää se! Sitten toinen juttu mitä olen testaillut on treffisivustot ja niitä on kyllä paljon. Osa on kalliita ja osa ilmaisia. Pitää osata valita oikein.

Toivottavasti muilla aika kuluu rattoisammin, koska rahastressi on ihan tosiasia ja sen kanssa pitää nähdä vaivaa. Kumma vain miten tämä tilanne pääsi ikään kuin yllättämään.

maanantai, 12. syyskuu 2022

Tankilla meinaa kyynel vierähtää

Terve miten kallista on nykyisin polttoaine. Tulee melkeinpä sellainen 60km ajoa työpäivinä yhteensä, joten sitä myös janoinen Bemarini reilusti hörppii. Olen miettinyt kovasti, miten voisi säästää bensakuluissa.

On kerrottu esimerkiksi, että voi ajaa tankin aivan viimeisillä höyryillä, jolloin auton keveys säästäisi polttoaineen kulutuksessa. Tästä kyllä, osa sanoo, että myytti vain ja vaikutus on ihan minimaalinen. Tiedä sitten siitä.

Sitten seuraava tapa on ajaa ns. taloudellisesti, eli ei mitään ohittelua tai muuta rajua kiihdyttelyä. Pidempää työmatkaa, kun ajelee niin voin kertoa, että siinä menee kyllä hermot jos kokeilee ajella ihan ilman mitään kaasun käyttöä. Plus, että jengi tulee takapuskuriin kiinni hiillostamaan. Syrjäseuduilla on syrjäseutujen ajotavat. 

Ehkä järkevin vinkki on sitten vaihtaa vain suoraan autoa. Käyttövoimaa tarttisi miettiä.Sähkö tai lataushyrbidi pitäisi varmaan olla. Ja ei muuten kiinnosta hamkkia kotiin mitään erikoislatureita. Ja sähkö ei ole tällä hetkellä erityisen halpaa. Sekä lisäksi milloin mä sitten lataan autoa? Polttoaineen tankkaushan tosiaan kestää sen 1min huoltoasemalla. 

Vaihtoehdoiksi jää fiuksu bensakone tai kevyt hybridi. Ja kevythybridi tapauksessa on se ongelma, että kevythybridit ovat tällä hetkellä kalliita. Kauppa siis käy. Joten katse kohdistuu pihiin bensa-autoon. Omien laskelmien mukaan autolainaa tarttisi noin 30 000 euron luokkaa. Se ei oo mikään pikkusumma. Kolmen vuoden maksuajalla, tekee noin 3000 euroa lainakuluja. Sillä tankkaisi jo bensaa..

Olen kysynyt tarjousta omasta pankista. Ei herunut. Aikamoinen pettymys olla 15v saman pankin asiakas ja tarjousta ei saa. Vertailin sitten netissä noita autorahoituksia ja muita ja löysinkin ihan hyviä vaihtoehtoja. Joten saattaa tämä projekti sittenkin vielä voitoksi kääntyä.